Hiiret pitävät ompuista, ainakin se yksilö, joka asustaa kahvihuoneessamme. Emme toki ole vierasta lemmikiksi asti ottaneet, vaan teemme parhaamme päästäksemme siitä eroon. Otus on vain siitä fiksu, että on toistaiseksi osannut välttää loukut ja muut sille viritetyt ansat, keskittyen vain pöydille lojumaan jätettyihin eväiden tähteisiin. Eläinmuseo on jo ehtinyt ilmoittaa kiinnostuksensa hiirtämme kohtaan. Se on kenties juuri se urbaani hiirilaji, joka museon kokoelmista vielä puuttuu. Nelijalkainen ystävämme joutuu siis täytettäväksi kun jää kiinni. Jos jää kiinni. 

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Mutta miten tämä raportti muka liittyy laboratorioelämään? Ei mitenkään, mutta aiheet ovat vähissä, kuten voi kenties jo päätellä päivitysvälien pitkittyessä kuukausien mittaisiksi.

Rakkaat lukijamme ovat kaivanneet päivityksiä laboratoriopäiväkirjaan. Ai mitäkö olen tehnyt tällä välillä? Kokeita, kokeita ja kokeita, vähän myös uuden jutun kirjoittamista. Olen uudistanut suhdettani happielektrodiin (vanha ditioniitti janottaa jne), ja muutamista painajaisunista huolimatta olemme tulleet hyvin toimeen keskenämme.

Yritän parantaa tahtia ja kirjoitella välillä tänne...

M-