Miten menimmekin niin helpolla halpaan kuin ilmaisen jälkiruuan toivossa vain ihminen voi? Jätimme labran hetkeksi ravitaksemme myös ruumistamme herkullisella yliopistoruokalan muonalla, sillä henkisellä ravinnollahan ei pötki juuri sen pidemmälle kuin Pyhällä Hengelläkään. Olimme sen verran myöhässä, että jono oli jo ehtinyt ylittää villeimmätkin kuvitelmamme, joten suuntasimme muualle. Matkalla meille tuputettiin "ilmainen kahvi tai jälkiruoka"-lipukkeet käteen, ja ilmaisen jälkiruuan toivossa erehdyimme kokeilemaan uutta ruokalaa. Se oli virhe. Tässä toisessa ruokalassa oli pielessä kaikki muu paitsi se, että pannupitsa ei ollut pahaa. Jono ei liikkunut mihinkään. Ahtaudessa ihmiset tunkivat niin, että leipä tippui lattialle (kuinkas muutenkaan kuin voipuoli alaspäin). Tarjoilupöydän järjestys oli epälooginen. Kassalla ei ollut vaihtorahaa. Ja kaiken lisäksi ne luvatut ilmaiset jälkiruuat loppuivat kesken. Joskus tuntuu, että lupaus ilmaisesta ruuasta pyörittää maailmaa. Pitäkää lapsrakkaat mielessänne, että silloin kun houkutus on suurin, on muistettava, että kaikella on hintansa. Ilmainen jälkiruoka ei koskaan ole ilmainen, se on vain saavuttamaton unelma pienissä hatarissa päissänne.

Ruoka-ajan rentouttavalle tunnelmalle uskollinen linkki blogiin, joka syväluotaa ihmisen alkukantaisinta olotilaa, **tutusta: www.enitenvituttaakaikki.blogspot.com

M-

PS. Soluilla menee hyvin, ne kasvavat silmissä kaapissa, jossa on uusi kaasvupulloviritys. Ihana pihisevä hiilidioksidikylpy rentouttaa mukavasti myös syanobakteerimutantit!